23.3.2020

Kvelertak - Splid

Ai että, vihdoin uusi Kvelertak! Kyseessä on ainakin omalla kohdallani yksi kiinnostavimpia yhtyeitä, joita viimeisen 10 vuoden aikana on seurannut ja kuunnellut. Bändin debyyttilevy on yksi niitä hieman harvinaisempia äänityksiä, jotka saivat minut kahleisiinsa heti ensisekunneilla. Yhtye on kehittänyt soundiaan levy levyltä ja ottaa vaikutteita hyvin laajasti, joka vaikeuttaakin musiikkityylin määrittelyä. Se on tietty hyvä asia, koska liika genrenörtteily ja lokerointi on perseestä!



Splid on yhtyeen neljäs pitkäsoitto ja samalla esitellään levymuodossa uusi laulaja Ivar Nikolaisen. Itse näin bändin nykykokoonpanolla Tuskassa 2019 ja homma kuulosti sekä näytti erittäin hyvältä. Ivar ei kalpene alkuperäiselle laulajalle Erlend Hjelvikille tippaakaan ja sopiikin bändin keulille kuin nyrkki perseeseen. Kaikki tutut elementit löytyvät levyn kappaileista aina popahtavista melodioista black metal blast beateihin. Kappaleet ja kokonaisuudessaan levy kuulostaa parhaalta Kvelertakilta koskaan, sillä biisien rakenteet ja sävellystyö on onnistuneet lähestulkoon täydellisesti.

Yksi suurimmista syistä omaan fanitukseeni ylläolevan lisäksi on myös se, että yhtye on yhdistelmä monia eri tyylejä ja bändejä, joista pidän. Löytyy punkia, rokkia, poppia, black metallia, heavy metallia, thrashia, Thin Lizzy -kitaraharmonioita, 3 kitaristia niin kuin Iron Maidenilla ja tällä levyllä myös jopa hieman Queenmäinen kertosäe Bråtebrann kappaleessa. Tälle levylle/bändille iso peukku ja suositus! Päivää ennen synttäreitäni ollut keikka peruuntui Korona-viruksen takia, mutta toivotaan, että syksyllä pääsee taas fiilistelemään livenä.

Kvelertak on livenä erittäin energinen ja viihdyttävä bändi, muun muuassa basson pyörähtäminen hihnan varassa soittajan ympäri on vakio. 2017 keikalla Ghostin lämmittelijänä Helsingin jäähallissa muistan kun loppuvaiheessa keikkaa kitaristi Maciek Ofstad nappasi kitaran olaltaan ennen jonkin biisin viimeistä kertosäettä, heitti sen karkeasti 3-4 metrin korkeuteen, sukelsi hihnan ja kitaran välistä takasin soittoasentoon, juuri samaan aikaan kun soitto jatkui. Oli niin hieno temppu, että hymyilyttää vieläkin kun sitä miettii :)


Biisilista:
  1. Rogaland 
  2. Crack Of Doom
  3. Necrosoft 
  4. Discord 
  5. Bråtebrann 
  6. Ulgas Hegemoni 
  7. Fanden Ta Dette Hull! 
  8. Tevling 
  9. Stevnemøte med Satan 
  10. Delirium tremens 
  11. Ved bredden av Nihil 
Oma suosikki: Ulgas Hegemoni


Avaa selaimessa

The Dictators - Bloodbrothers

Tällä kertaa näytille pääsee The Dictators yhtyeen kolmas pitkäsoittto, joka kantaa nimeä Bloodbrothers. 1973 perustettu bändi kuuluu niin kutsutun proto-punkin tärkeisiin nimiin ja tavallaan bändin hajoaminen tapahtuikin sopivasti artikkelin levyn julkaisun jälkeen, kun punkin ensimmäinen aalto puski jo kovaa päälle.



Rokkiahan tämänkin lätty on pohjimmiltaan, mutta tietynlaisia viitteitä tulevaan löytyy myös. The Minnestoa Strip ja varsinkin I Stand Tall kappaleissa on hieman sellaista äijähevi -vivahdetta, jolla toki löytyy syynsä. Bändin lead-kitaristi ja toinen perustajista on nimittäin Ross "The Boss" Friedman, joka myöhemmin 1980 perusti Joey DeMaion kanssa Manowarin. Levyltä ei oikeastaan heikkoja kohtia löydy ja kulkee eteenpäin jouhevasti niin kuin rokkilevyn kuuluukin. Kappaleissa kuitenkin nojaillaan hieman eri tyylilajeja vasten, joka todennäköisesti tuokin kuulijalle monipuolisuutta eikä levyn toista itseään.

Tällä kyseisellä levyllä vierailee toinenkin "The Boss", isommalle yleisölle ehkä tutumpi nuori Bruce Springsteen. Herra fanitti The Dictatorsia kovasti levyn teon aikaan ja oli studiossa mukana. Tämän seurauksena levyn aloittaakin Pomon laskenta: "One, two, three, four..".

Biisilista:

  1. Faster and Louder
  2. Baby, Let's Twist
  3. No Tomorrow
  4. The Minnesota Strip
  5. Stay with Me
  6. I Stand Tall
  7. Borneo Jimmy
  8. What It Is
  9. Slow Death
Oma suosikki: Faster and Louder


Avaa selaimessa