Kylesa - Exhausting Fire
USA:n Georgiasta tulevan sludge/heavy metal yhtyeen seitsemäs pitkäsoitto ja ainakin allekirjottaneen mielestä paras. Erottuu genrestä omaperäisellä soundillaan sekä Phillip Cope / Laura Pleasants laulaja-kitaristiduon ansiosta. Harmillisesti yhtye jäi tämän levyn jälkeen määrittelemättömän pituiselle tauolle, eikä tulevaisuuden suunnitelmista ole sen enempää tietoa.
Oma suosikki: Falling
Kolmoislevyllinen kotimaista raskasta hidastelua. Melko tuhti paketti kerralla kuunneltavaksi, mutta lätty kerrallaan toimii erittäin hyvin. Ensimmäisellä levy on suht hidastempoista, mutta ajoittain jopa keskitempoista junttaamista. Toinen levy on rauhallisempaa tunnelmointia ja suurimmalta osin akustinen. Lopuksi viimeisellä levyllä death- ja doomruuvit väännetään kohti kaakkoa sen verran miehekkäästi, että hätäisemällä kuuntelijalla loppuu kärsivällisyys. Levyn kannessa oleva ja muillakin yhtyeen levyillä laulanut Aleah Stanbridge (myös kitaristi Juho Raivion puoliso) menehtyi syöpään levyn julkaisun jälkeisenä vuonna 2016.
Oma suosikki: Songs From The North (levyllä II)
Aiemmin on tullu kuunneltua molempia artisteja erikseen sekä muita kavereitten tekemiä juttuja, mutta toimii samalla levyllä myös tosi hyvin. Varsinkin livenä nähtynä tänä vuonna homma vakuutti.
Oma suosikki: Seinä, seinä, seinä, seinä
Brittiläisen laulaja-lauluntekijän toinen albumi. Tyyliltään rauhallista soul/akustinen kamaa. Yksi omia lempi naisartisteja ja hakkaa äänellään Adelet sun muut 6-0. Mielestäni myös kehitystä tapahtunut tyylillisesti debyyttialbumiin verrattaessa.
Oma suosikki: Song For a Friend
Tää esiteltiinkin jo heti ensimmäisessä tekstissä, joten ei siitä sen enempää. Loistava levy.
Oma suosikki: If I Have To Wake Up (Would You Stop the Rain?)
Florence Welch kuuluu myös omiin naislemppareihin. Odotin levyä vähän ristiriitaisin fiiliksin, koska edellinen Ceremonials ei mielestäni ollut yhtä hyvä kuin debyytti Lungs. Kuitenkin vähän useamman kuuntelukerran jälkeen avautuikin edellistä parempi albumi. Kirsikkana kakun päälle pääsi näkemään tän naisduon bändeineen livenä, parhaita keikkoja mitä oon nähny!
Eikä Top-10 listaa ilman ruotsalaisia. Ghostia myös ekasta levystä seuranneena fiilikset Melioraa odottaessa oli hieman samankaltaiset kuin Florencen levyn kanssa, mutta lopputulos oli täysin sama. Bändi on onnistunut uudistumaan taas ja kappaleiden sovitus on kehittynyt paljon edellisestä levystä. Erityismaininnan saa aivan helvetin hyvät rumpusoundit ja yksi hienoimmista levyn kansista ja kansilehdistä koskaan.
Jatketaan vielä länsinaapureilla toisen levyn verran. Innocence & Decadence on Graveyardin neljäs pitkäsoitto ja se jatkaa aikalailla edellisen levyn viittomaa suuntaa. Löytyy vanhan koulun rokkibiisejä, mutta myös rauhallisempia ja kevyempiä kappaleita. Musiikissa yhdistyy hienosti 60/70-lukujen sekä nykypäivän soundimaailma ja tyylit.
Paperi T:n debyytti menee helposti all-time parhaimpien suomiräp levyjen joukkoon. Hyvää lyriikkaa, omaperäinen flow ja toimivat taustat.
Viimeisenä on Porcupine Tree yhtyeestä tutun Steven Wilsonin neljäs sooloalbumi. Kesto on hieman yli tunnin, mutta levy ei käy tylsäksi. Wilson on tämän ajan progevelhoja ja vaikutteet genren eri aikakausilta sekä artisteilta kuuluu levyllä. Tämä saa jaetun ykkössijan Wilsonin tuotannossa Porcupine Treen Fear of a Blank Planetin kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti